Maaliskuun hienot pilkkikelit houkuttelevat kalansaaliiden äärelle. Koukkuun voi tarttua ahven tai kuha, parhaimmillaan kuuluisa ”kahen kilon siika”. 

Kotimainen kala on mainio eväs. Se on ilmastoystävällinen, terveellinen ja kestävä proteiinilähde. Myös huoltovarmuuden kannalta kotimaan kalakannat ovat arvokas lisä. Silti vain harvat valitsevat kalaa lautaselle tai valinta kohdistuu Norjan loheen. Hallitusohjelman tavoitteena on lisätä kotimaisen kalan käyttöä reippaasti nykyisestä. Kuluttajien katseiden toivotaan suuntautuvan erityisesti aiemmin vähemmän käytettyihin kaloihin, kuten särkikaloihin. Mielen perukoilla kilistelevät kuitenkin varoituskellot: entäs ne elohopeat ja dioksiinit, joista aina puhutaan?

Kalan vierasainepitoisuuksiin vaikuttavat eri asiat. Pitoisuudet ovat yleensä aina korkeimpia suurikokoisissa petokaloissa. Raskasmetalleja löytyy maaperästä luontaisesti ja näitä saattaa päätyä kalaan olosuhteiden ollessa otolliset, esimerkiksi happamissa metsäjärvissä.

Ihmistoiminnasta luontoon on päätynyt vuosikymmenten aikana ties mitä myrkkyjä, mutta ympäristösopimuksilla pitoisuudet on saatu laskemaan vesistöissä ja tämä näkyy myös kalojen pitoisuuksissa. Dioksiini- ja PCB-yhdisteiden pitoisuudet silakassa ja muissa Itämeren kaloissa ovat laskeneet murto-osaan parissa kymmenessä vuodessa.

Tietoa ihmistoiminnan kemikaalien haitallisuudesta saadaan jatkuvasti lisää ja rajoituksia suunnataan uusiin haitallisiin kemikaaleihin. Tällä hetkellä erityisessä tarkkailussa ovat perfluoratut orgaaniset yhdisteet (PFAS-yhdisteet), joita on käytetty mm. ulkoiluvaatteiden kalvokerroksissa ja Teflon-pannuissa sekä  bromatut orgaaniset yhdisteet joita käytetään mm. palonestoaineissa. Kalalle on asetettu vierasainelainsäädännössä useita raja-arvoja ja näitä valvotaan viranomaisnäytteenotolla.

Tärkeä tekijä kalan vierasaineita mietittäessä on punnita kalan hyötyjen suhdetta haittoihin. Hyvät rasvahapot auttavat ehkäisemään sydän- ja verisuonitauteja, D-vitamiini vaikuttaa immuunipuolustukseen ja luiden hyvinvointiin. Ja toki pannulla paistetun kalan maku on vertaansa vailla. Suomessa toteutetuissa hyöty-haitta-analyyseissä esimerkiksi silakan hyötyjen on osoitettu peittoavan haitat mennen tullen.

Kalan syöntisuositukset ovat oiva ohjenuora hyötyjen maksimointiin: kalaa vähintään kaksi kertaa viikossa, kalalajeja vaihdellen. Tietyillä herkillä kuluttajaryhmillä kalan haitallisia yhdisteitä on syytä vältellä tarkemmin ja tällöin tulee noudattaa turvallisen käytön ohjeita.

Valtioneuvosto rahoittaa tänä talvena alkanutta laajaa hanketta, jossa selvitetään kotimaisten kalojen vierasainepitoisuuksia. Erityisesti kiinnostuksen kohteena ovat vajaalla käytöllä olleet kalalajit, kuten särjet. Samalla mitataan myös kalan hyödyllisiä ominaisuuksia, kuten rasvahappokoostumusta. Näiden tietojen avulla voidaan edelleen tarkentaa hyötyjen ja haittojen arviointia ja tarvittaessa päivittää myös syöntisuosituksia. Tutkimuksella varmistetaan, että kotimaisen kalan kulutus voi kasvaa huoletta ja turvallisesti.

Jo ennen hankkeen tulosten julkaisua voi kuitenkin varmasti todeta, että pilkkireissulla kannattaa aina käydä. Seuraavalla kerralla isoimmat hauet voi jättää polskimaan, mutta keittiöön asti kannattaa tuoda paitsi ahvenet, myös salakat, lahnat ja särjet. 

Kirjoittaja on Elina Pahkala. Elina työskentelee maa- ja metsätalousministeriön elintarviketurvallisuusyksikössä johtavana asiantuntijana.