Luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen, luontokato, on nyt keskustelun keskiössä. Käsitteellä tarkoitetaan erityisesti lajien taantumista eli sitä, että kannat pienenevät, vaikka lajit olisivatkin vielä elinvoimaisia. Samassa yhteydessä puhutaan usein myös lajien uhanalaistumisesta tai jopa häviämisestä sukupuuttoon.

Suomen virallisena tavoitteena on tällä hetkellä vasta luontokadon pysäyttäminen, mutta ensi vuonna hyväksyttävässä uudessa kansallisessa monimuotoisuusstrategiassa tullaan todennäköisesti tavoittelemaan myös lajiston elpymistä, joka on jo EU:n vastaavan strategian tavoitteena. Sitä, millaisia mahdollisuuksia meillä on saavuttaa tämä uusi, aiempaa kunnianhimoisempi tavoite, voidaan arvioida esimerkiksi tuoreiden uhanalaisuusarviointien perusteella.

Luontokadon sanotaan usein olevan pahinta metsissä, koska lähes kolmasosa (31%) Suomessa uhanalaisiksi arvioiduista lajeista on vuonna 2019 julkaistun Punaisen kirjan mukaan metsälajeja. Tämä on kuitenkin vain osatotuus, joka selittyy sillä että Suomessa on paljon metsiä ja metsissä eläviä lajeja. Kuva muuttuu, kun asiaa tarkastellaan suhteellisesti: kaikista Punaisessa kirjassa arvioiduista metsälajeista uhanalaisiksi arvioitiin 9 prosenttia, ylipäätään arvioiduista lajeista 11,9 prosenttia.

Metsien luontokadon sanotaan joskus toisaalta myös jo pysähtyneen, koska lajien monimuotoisuuden tilan muutoksista kertova uhanalaisuusindeksi (RLI) on metsien osalta vain aivan lievästi negatiivinen (-0,002). Punaisessa kirjassa todetaan silti lajiston uhanalaistumisen jatkuvan kaikissa elinympäristöissä, joskin metsissä ja perinneympäristöissä muutoksen kerrotaan olevan vähäisintä. Kun metsätalouden vaikutuksia tarkastellaan laajemmin, on tietenkin syytä todeta, että puustoisia elinympäristöjä löytyy metsien lisäksi myös esimerkiksi soilta, ja siellä kehityksen suunta on muita metsäisiä ympäristöjä selvemmin negatiivinen.

Hieman erilainen kuva syntyy taas, kun lajiston tilan kehitystä tarkastellaan uhanalaisuusluokissa tapahtuneiden aitojen luokkamuutosten avulla. Punaisen kirjan korjausliuskan mukaan ensisijaisesti metsissä elävässä lajistossa myönteistä kehitystä on ilmaston lämpenemisen vaikutukset huomioiden tapahtunut 115 lajilla ja kielteistä 142 lajilla. Kielteisiä muutoksia on arvion mukaan joka tapauksessa enemmän kuin myönteisiä, vaikka tarkastelusta poistettaisiinkin ilmastonmuutoksen vaikutukset.

Lajien uhanalaisuusarviointi on hyvä esimerkki siitä, miten vaihtelevia tuloksia eri indikaattoreilla saadaan ja miten samojakin tuloksia voidaan tulkita eri tavalla näkökulmasta riippuen. Mainitsematta jää usein myös se, että tietopuutteita on vielä paljon, vaikka meillä Suomessa onkin kansainvälisesti ottaen todella hyvä tieto lajistostamme. Suomen noin 48 000 eliölajista vasta lähes puolet tunnetaan niin hyvin, että niiden uhanalaisuutta on ylipäätään pystytty arvioimaan.

Luontokadon pysäyttäminen ja lajiston elpyminen on joka tapauksessa tärkeä yhteinen tavoite, ja tavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan sekä metsien ja soiden suojelua että talousmetsien luonnonhoidon tehostamista. Myönteisiä tuloksiakin on jo nähtävissä: metsätalouden toimintatapojen kehittämisen seurauksena noin 30 aiemmin uhanalaisen metsälajin luokitus on parantunut joko silmälläpidettäväksi tai elinvoimaiseksi. 

Kehityksen suunta on siis oikea, ja olemme jo lähellä metsien luontokadon pysäyttämistä. Ilman metsänomistajien ja metsäalan muiden toimijoiden jo tekemää aktiivista kehittämistyötä kirittävää olisi lisäksi paljon enemmän. Jo tehdystä työstä on hyvä muistaa myös kiittää, ja toimijoita oikein kannustamalla saamme varmasti lajistot vielä elpymäänkin.

Blogin kirjoittaja Katja Matveinen työskentelee johtavana asiantuntijana maa- ja metsätalousministeriön luonnonvaraosaston metsä- ja bioenergiayksikössä.