EU:n yhteisen kalastuspolitiikan valvontajärjestelmän muuttaminen on saanut sinetin. Jäsenmaista koostuva neuvosto hyväksyi 13. marraskuuta poliittisen sopimuksen, joka saavutettiin viime toukokuussa. Helppoa ei sopuun pääseminen ollut, sillä komission esityksestä neuvotteluihin ja lopulta asetustekstien hiomiseen ja viralliseen hyväksyntään kului yhteensä 5,5 vuotta.

Suomessa nähdään, että vaikuttava ja kustannustehokas kalastuksenvalvonta on tärkeä osa politiikkaa, jolla pyritään turvaamaan kalakantojen kestävyys. Valvonnan kustannusten tulee olla suhteessa valvonnan hyötyihin. Kustannuksia tulee tarkastella kalastuksen eri muotojen ja kalastajaryhmien näkökulmasta siten, että vaatimukset eivät muodostu kohtuuttomiksi. 

On vaikea pitää kohtuullisena esimerkiksi uutta vaatimusta, jonka mukaan kaikkein pienimpienkin kaupallisten kalastusveneiden tulee muutaman vuoden kuluttua kantaa mukanaan laitetta, jonka avulla viranomaiset voivat kaiken aikaa seurata veneiden liikkeitä merellä.

Suomessa olemme myös huolissamme, millaisia velvoitteita tulevaisuudessa liittyy merellä tehtävään silakka- ja kilohailisaaliin määrää koskevaan ennakkoarvioon ja sen sallittuun virheeseen, kun saalis maissa lajeittain punnitaan. Komissio päättää ensi kevään aikana, millä edellytyksillä lajittelematonta silakan ja kilohailin sekasaalista saa eri satamiin purkaa.

Vapaa-ajankalastuksen valvonnassa ja rikkomusten seuraamuksissa mennään liian pitkälle. Erityisen vaikea on hyväksyä sitä, että vapaa-ajankalastuksen saaliin myynti katsotaan vakavaksi rikkomukseksi hyvin matalalla kynnyksellä. Suomen lainsäädännön mukaista pienintä, 2 000 euron seuraamusmaksua onkin jatkossa tarkasteltava uudestaan.

Kaiken kaikkiaan neuvottelutulos ei ota riittävästi huomioon, että kalastus ja siihen liittyvät olosuhteet ovat hyvin erilaisia EU:n eri merialueilla niin kaupallisessa kuin vapaa-ajankalastuksessa. Ajoimme voimakkaasti myös valvontaan sitä yhteisen kalastuspolitiikan perusasetuksessa olevaa alueellistamisen periaatetta, jonka mukaan kunkin merialueen kalastukseen osallistuvat maat voisivat yhdessä päättää, millaisia sääntöjä alueella tarvitaan. Moni muukin jäsenmaa kannatti tätä ajatusta, mutta komissio ja parlamentti eivät sitä hyväksyneet.

Suomessa on kaikesta huolimatta kiittäminen neuvoston puheenjohtajina toimineita Ranskaa ja Ruotsia siitä, että joitain erityispiirteitämme otettiin huomioon.

Esimerkiksi suoramyynnin mahdollistaviin sääntöihin saatiin kahden lohen mentävä aukko. Kaupalliselta kalastajalta suoraan kuluttajalle tehtävää myyntiä näet rajoitettiin niin, että se on ilman viranomaisille tehtävää myynti-ilmoitusta mahdollista vain 10 kiloon saakka päivässä. Vastauksena Suomen vetoomukseen Itämeren lohta saa kuitenkin myydä kaksi kappaletta päivässä kullekin kuluttajalle, painosta riippumatta. Muistettakoon kuitenkin, että vapaa-ajankalastuksen saaliin myynti on täysin kiellettyä. 

Kirjoittaja työskentelee neuvottelevana virkamiehenä elinkeinokalatalousyksikössä