Maa- ja metsätalousministeriön blogi

Maa- ja metsätalousministeriön blogi

Kesäinen kalastuskausi on alkanut – muistetaan kalastaa vastuullisesti

Roni Selén Julkaisupäivä 27.6.2022 12.00 Blogit MMM

Monen suomalaisen kesälomaan kuuluu kalastus, tavalla tai toisella. Joillekin kalastus on intohimoinen harrastus, toisille leppoisaa oleskelua luonnon keskellä, jossa saalis ei niinkään ole keskiössä. Yksi voi opettaa lapsenlapsiaan kalastamaan, kun taas jollekin kalastus on ravinnon hankkimista ruokapöytään. Motivaatioita ja syitä kalastaa on lukuisia. Oli syy kalastaa mikä tahansa, niin kalastuksen tulee olla vastuullista ja kestävää. Kalakannat eivät ole ehtymätön luonnonvara ja lisäksi kalastus voi aiheuttaa haittaa myös muille eläinlajeille. 

Kalastusharrastuksen suosio on tuoreimpien tutkimustulosten mukaan ollut hienoisessa kasvussa viime vuosina. Vastaavaa harrastajamäärien kasvua on nähty myös muissa ulkoiluharrastuksissa. Selittävänä tekijänä taitaa olla korona-pandemia. Kalastusharrastuksen kohdalla muutoksia tarkastellaan myös pyydystyyppikohtaisesti. Tässä tarkastelussa etenkin verkkokalastuksen suosio on ollut selkeässä kasvussa. 

Verkkokalastuksen kohdalla vastuullisuuskysymys kietoutuu erityisesti saimaannorppaan, jonka suojelemiseksi verkkokalastusta on rajoitettu saimaannorppien esiintymisalueella merkittävästi. Merkittävin näistä rajoituksista on keväinen verkkokalastuskielto norpan pesimäalueilla, joka kestää huhtikuun puolivälistä kesäkuun loppuun. Rajoituksella on erityisesti tarkoitus suojella vastasyntyneitä kuutteja, ja siinä rajoitus on onnistunutkin. Saimaannorppakanta on kasvanut viime vuosina jopa niin paljon, että norpan uhanalaisuusluokitus on parantunut. 

Saimaannorppa on silti edelleen erittäin uhanalainen, joten suojelutoimenpiteitä, myös kalastusrajoituksia, on syytä edelleen jatkaa. Verkot ovat kuuteille vaarallisia vielä kesäkuun jälkeenkin, joten jokaisen Saimaalla kalastavan vastuullisen kalastajan olisikin syytä harkita, olisiko kalastusta mahdollista harrastaa muilla pyydyksillä kuin verkoilla. 

Kalastajien tulee noudattaa kalastustavasta riippumatta kalastusrajoituksia, jotka on lähtökohtaisesti tehty kalakantojen suojelemiseksi. Yleisimpiä ja tärkeimpiä rajoituksia ovat kalastuskieltoalueet, alamittasäännökset ja rauhoitusajat. Lisätietoa kalastuskieltoalueista ja muista rajoituksista löytyy kalatalousviranomaisen ylläpitämästä Kalastusrajoitus.fi –verkkopalvelusta.

Erityisesti hellejaksojen aikana kalastajan on syytä seurata myös veden lämpötiloja. Lämmin vesi on uimarille nautinnollista, mutta kalalle se voi olla jopa hengenvaarallista. Syy on se, että lämpimässä vedessä on vähemmän happea kuin kylmässä. Tilannetta pahentaa vielä se, että vaihtolämpöisinä kalat tarvitsevat lämpimässä vedessä enemmän happea. Erityisesti lohikalat ovat herkkiä liian lämpöiselle vedelle ja siksi hellejaksojen aikana on jouduttu jopa sulkemaan koskikalastuskohteita kalastukselta. Vastuullinen kalastaja keskittyykin hellejaksojen aikana vaikkapa ahvenen ja kuhan kalastukseen sekä välttää kalastusta, jossa kaloja joudutaan vapauttamaan esimerkiksi alamittasäännösten takia.

Vastuulliseen kalastukseen kuuluu myös saaliin asiallinen käsittely. Saaliiksi otettavat kalat on syytä lopettaa mahdollisimman nopeasti, jotta kaloille ei aiheudu turhaa kärsimystä. Kalojen nopea lopettaminen ja välitön verestäminen yhdistettynä kylmäsäilytykseen takaa sen, että kalasta saa laadukasta ruokaa kesähelteilläkin.

Nyt on aika nauttia Suomen kesästä ja kalastussäistä sekä kotimaisesta kalasta. Muistetaan vastuullisuus omassa toiminnassa kaikissa kalastuksen vaiheissa.  
 

Lisää kommentteja

Syötä kommenttisi tähän.