Maa- ja metsätalousministeriön blogi

Maa- ja metsätalousministeriön blogi

Ennakointi kuuluu meille kaikille

Elina Nikkola Julkaisupäivä 31.5.2018 12.30 Blogit MMM

Kuutostien varrella Luumäellä taitaa vieläkin seistä Matti Suurosen suunnittelema Venturo-talo. Talossa toimi 70-luvulla kahvila ja eräänkin kahvipaussin jälkeen isä uskotteli meille lapsille, että 2000-luvulla me kaikki asuisimme tällaisissa ufo-taloissa. Faijalla oli hauskaa takapenkkiläisten kiljuessa vastalauseitaan, mutta olipahan aika innovatiivinen ajatus yli 40 vuotta sitten tapahtuneen mökkimatkan piristeeksi. 

Blogin kirjoittaja Elina Nikkola

Romaanikirjailijat ovat visioineet tulevaisuutta pelottavan tarkasti jo 1700-luvulta lähtien ja animaattorit myöhemmin; ikätoverit muistanevat piirrossarja Jetsonit kuvapuhelimineen, mikroaterioineen ja kotirobotteineen. Hullultakin kuulostava idea voi siis 50 vuoden kuluttua olla arkipäivää.

Vaikka tulevaisuuden skenaariot tuntuvat joskus absurdeilta, ihan puskista ne eivät välttämättä tule. Tulevaisuuden tutkimus on varteenotettava tieteenala ja jo nyt erilaiset trendinenät ja muut heikkojen signaalien haistelijat vaikuttavat tuleviin valintoihimme ja ostopäätöksiimme enemmän kuin huomaammekaan.

Tulevaisuuden miettiminen voi joskus aiheuttaa epävarmuutta, mutta maailma muuttuu joka tapauksessa, halusimme tai emme. Sillä, jolla on taito ajatella toisin, on etulyöntiasema. Muutoksista on pääasiassa vastuussa ihmiskunta itse. Ei ole turhanpäiväistä itse kunkin miettiä, millaisen tulevaisuuden haluamme ja millaista olemme rakentamassa juuri nyt. On parempi itse edistää kestävää muutosta, kuin olla ajopuuna virran vietävänä.

Osana koko valtioneuvoston, vuoteen 2030 ulottuvaa yhteistä ennakointityötä, maa- ja metsätalousministeriö on valmistellut omaa tulevaisuuskatsaustaan. Kaikkien 12 ministeriön tulevaisuuskatsaukset julkaistaan 4. kesäkuuta. Tulevaisuuskatsaus on tilanne- ja kehitysarvio lähitulevaisuuden kehityssuunnista ja poliittista päätöksentekoa edellyttävistä toimista hallinnonalamme kehittämisen ja strategiatyön pohjaksi. Ennakointi kuuluu siis meille kaikille!

Tulevaisuuden ennustaminen on kokeiluja, ajatuksilla leikkimistä, yrityksiä ja erehdyksiä. Ennakoinnin idea ei ole, että ennustukset toteutuvat sellaisenaan mutta tulevaisuuden pohdinta auttaa meitä löytämään uusia mahdollisuuksia ja välttämään vaaran paikkoja. Kannattaako? Ehdottomasti!

 

Lisää kommentteja

Syötä kommenttisi tähän.