Maa- ja metsätalousministeriön blogi
Eläinsuojelulakiehdotuksessa useita kauan kaivattuja muutoksia
Nyt lausunnoilla oleva ehdotus laiksi eläinten hyvinvoinnista sisältää kaiken kaikkiaan paljon sellaisia uudistuksia, jotka...
Suomeen tulleista pandakarhuista saa ja tuleekin iloita
Ähtäriin 18.1. saapuneen pandaparin myötä myös Suomella on nyt oma vastuunsa vaarantuneiden isopandojen kansainvälisessä suojelutyössä.
Sinnikäs työ suomalaisten metsien ja yhteisen ilmaston puolesta EU:ssa tuotti tulosta
Pääministeri Juha Sipilän, ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen, suomalaisten meppien, tutkijoiden ja metsäalan asiantuntijoiden tekemä pitkäjänteinen ja...
Pidetään huolta eläinlääkäripalveluista
Suomessa julkisella sektorilla eli kunnilla on velvollisuus järjestää eläinlääkäripalveluja. Tämän kansainvälisesti poikkeuksellisen järjestelmän ansiosta...
Vilkas maatalouspolitiikan viikko eli erävoitto Brysselin jalkapartiolle
Maatalouspolitiikan uudistus nytkähti tällä viikolla askeleen eteenpäin, kun komissio julkaisi keskiviikkona tiedonantonsa seuraavan kauden...
Kunnissa tapahtuu paljon
Kiinteistöinsinööri Mirja Metsälän blogiteksti siitä miltä Espoon kaupungin näkökulmasta tuntuu kaikki tämä meneillään oleva pöhinä paikkatietosektorilla.
Yksipuolinen aluekeskustelu ei palvele ketään
Syyskuun alussa järjestettiin ensimmäinen maanlaajuinen Maaseutuparlamentti -tapahtuma, joka kokosi reilu 800 osallistujaa eri puolilta Suomea. Tapahtumassa...
Tee paikkatietoselonteosta parempi!
Nyt hyvä tilaisuus vaikuttaa selonteon luonnoksen sisältöön, sillä se on kommentoitavana tällä paikkatietopoliittisen selonteon verkkosivustolla. Se on myös...
Tarvitseeko meidän hävetä
Eräät kansainväliset paikkatietoyhteisöt - mukaan lukien tiedeyhteisöt - valmistelevat indeksiä, jolla voitaisiin mitata ja verrata eri maiden...
Mittumaarin aikaan
Paikkatietopoliittisen selonteon valmisteluhankkeen seminaari pidettiin 15.6.2017. Hanke alkaa olla puolivälissä. Selontekoa varten laaditut selvitykset ovat...
Paikkatiedot konepellin alla
Paikkatietopoliittisen selonteon laatiminen on edennyt vaiheeseen jossa on järjestetty lukuisia työpajoja, seminaareja, kuulemisia ja tapaamisia....
Paikkatiedot ja digiperiaatteet - tekemistä riittää
Paikkatietoinfran kehittäminen liittyy monella tavalla hallituksen tavoitteisiin toteuttaa tuottavuusloikka julkisissa palveluissa ja yksityisellä...
Med hjälp av Östersjöstrategin: rengöring av havet, blå tillväxt och ett effektivare jordbruk
Vi intervjuade Finlands Östersjöambassadör Erja Tikka om hennes syn på Finlands roll när det gäller att genomföra Östersjöstrategin. Ett av de teman som togs...
Mikä ihme paikkatiedoissa on niin vaikeaa?
Selonteon kimpussa peuhatessa olen törmännyt moneenkin ihmeelliseen asiaan. Yksi niistä, joka on tullut vastaan usein, on ymmärryksen ja osaamisen puutteesta...
Itämeri-strategian avulla meren puhdistumista, sinistä kasvua ja maatalouden tehostumista
Suomen rooli osana Itämeri-strategian toteutusta ja ravinteiden kierrätyksen aihepiirit osana meren puhdistumisen tavoitetta olivat esillä, kun...
Paikkatietosektorilla on käynnistetty ensimmäinen selonteko
Nyt käynnistetty selonteko on ensimmäinen paikkatietosektorilla. Sekin, että on todettu olevan paikkatietopoliittisen selonteon aika, kuvaa paikkatietojen...
Paikkatietopoliittisen selonteon valmistelu hyvässä vauhdissa
Paikkatietopoliittisen selonteon kick-off -tilaisuus pidettiin 13.2.2017. Paikalla oli noin 150 asiasta kiinnostunutta. Tilaisuudessa tuli konkreettisesti...
Saunapalvi, PAH ja pari sanaa elintarviketurvallisuudesta
Viime päivien ruokapuheenaihe on ollut keskustelu palvikinkun kohtalosta. MTK ja Lihakeskusliitto vetosivat vahvasti suomalaisen perinteisen valmistustavan...
Mitä ASREK duunaa a.k.a ymmärryksen alkulähteellä
ASREK-hankkeen valmisteluvaiheessa on keskitytty kokonaisarkkitehtuurityöhön. Yhtään riviä ei ole koodia kirjoitettu, mutta työpajoja yhteisen ymmärryksen...
Valmistelu etenee - tavoitteet täsmentyvät
ASREK-hanke etenee hyvää vauhtia. Kesälomakauden jälkeen pidettiin hankkeen ohjaus- ja johtoryhmän yhteinen työpaja. Tavoitetilaa tarkennettiin hyötyjä...