Maa- ja metsätalousministeriön blogi

Elintarvikemarkkinalain uudistaminen etenee
Kulunut vuosi on ollut poikkeuksellinen Korona-epidemian vuoksi ja ministeriössä on panostettu toimenpiteisiin, joilla tuetaan alan toimijoiden selviytymistä...

Suomen biotalousstrategia uuteen kuosiin
Suomen kansallisen biotalousstrategian päivitystyö on käynnistynyt. Nykyinen biotalousstrategia annettiin vuonna 2014 osana valtioneuvoston periaatepäätöstä...

Älymaatalous on satsaus tulevaisuuteen
Maatalousalan ikääntymisestä on käyty paljon keskustelua EU:n eri foorumeilla. Puheissa ollaan huolissaan omasta ja koko maailman ruoantuotannosta ja siitä,...

Riistaa ruokapöytään
Syksyn jahtikausi on pian käsillä ja riistaa saadaan taas ruokapöytään. Suurin osa luonnonvaraisen riistan lihasta päätyy metsästäjien omaan käyttöön, mutta...

Ennakointia työaikana
Koronakevät laittoi meidät myös työelämässä uuden eteen useammallakin tavalla. Yllättävä ja pitkittynyt etätyöperiodi pakotti meidät löytämään pikavauhtia...

Matkailupalveluille yhteinen tietokanta
Kulunut kevät ja kesä ovat olleet monella tavalla poikkeuksellisia – myös matkailun osalta. Kotimaan matkailun suosio on kasvanut ja...

Metsäpolitiikassa edistys tapahtuu vuorovaikutuksessa, ratkaisukeskeisyys tuo päätöksiin realistisuutta
Kesälomalla oli aikaa käydä metsissä. Omissa metsissä tuli tarkastettua uudistustuloksia, suunniteltua tulevia toimenpiteitä ja istuttua nuotiokahveilla....

Kunnianhimoinen puheenjohtajamaa pyrkii sinnikkäästi kohti valoisampaa tulevaisuutta
Saksan puheenjohtajakausi Euroopan unionin neuvostossa alkoi varsin poikkeuksellisissa tunnelmissa heinäkuun alussa. Edeltävä puheenjohtajamaa...

Rakettitiedettä
Ajat ovat ihmeelliset. Kuten useimmat meistä, olen koronakevään myötä ottanut isoja askelia kohti paikkariippumattomuutta. Tänään tapahtui varsinainen...

Uusi tasapainotila koronakevään jälkeen?
Koronapandemian vuoksi nettikauppa ja esimerkiksi ruoan kotiinkuljetus kasvoivat hurjasti, puukauppoja tehtiin sähköisesti, suksivoidefirma valmisti...

Todellisuus ja tuotantoeläinten hyvinvoinnin valvontatulokset
Toukokuussa Ruokavirasto julkisti viime vuoden eläinten hyvinvoinnin valvontatulokset. Niiden mukaan eläinsuojelulainsäädäntöön liittyvien laiminlyöntien...

Turvallinen arki onnellisuuden perustana
Olen tämän kevään ja alkukesän aikana jutustellut suomalaisesta ruuantuotannosta uudessa ministeriön Jalat maassa -podcastsarjassa. Idea podcastiin on ihan...

Mitä uudistuva ja monipuolinen maaseutu tarvitsee?
Suomessa maaseudun kehittämisen asiat ovat hyvällä tolalla. Luin kesän kynnyksellä ELYjen vuosiraportit. Nostan kirjoituksessani muutamia havaintoja esille....

Uusia ehdotuksia komissiolta
"EU uudistuu aina kriisien kautta" - on sanonta, jota aina silloin tällöin toistellaan. Juuri nyt Euroopan Unionin ja sen jäsenvaltioiden tilanne näyttää...
Koronakriisin opetus – kotimaisessa silakassa vara parempi
Kalan maailmanmarkkinat reagoivat koronakriisiin nopeasti. Aasian ja Pohjois-Amerikan markkinoiden sulkeutuminen ja Euroopan markkinan merkittävä...

Korona-ajan poikkeusharjoittelussa
Toisena työpäivänä 17.3. minulle kerrottiin, että en enää enää seuraavana päivänä saisi tulla. Olen kuullut monenlaisista manöövereistä, mutta äkkiseltään...
Tutkimus keskeisessä asemassa matkalla kohti ilmastokestävää maankäyttöä – tule mukaan ideoimaan tutkimusaiheita!
Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta (TKI) on keskeinen osa maa- ja metsätalousministeriön keväällä käynnistämää Maankäyttösektorin ilmastoratkaisut...

Kastematona viljelijän pellossa – ilmastoratkaisut maankäyttösektorille
Peltoja salaojittavia kastematoja, taloudellista säästöä typpeä sitovien kasvien avulla, metsien kasvun lisäystä ja istutusta tai pellon muuttamista...
Koronakevät opettaa myös monipaikkaisuudesta
Missä sinä luet tätä tekstiä? Itse kirjoitan tätä kotona Kirkkonummella, mutta yhtä hyvin voisin kirjoittaa tätä myös vapaa-ajan paikassamme Kotkan...

Pakina suojelluista siipiveikoista
Valkoposkihanhi kuuluu EU:n lintudirektiivin ja Suomen luonnonsuojelulain suojelemiin lintulajeihin. Sitä ei saa vahingoittaa eikä häiritä eikä pesiä saa...